Tyhmä vai tyhmä?

Mulla ois ollu kauheesti kaikkee kerrottavaa täst päiväst esim. kuinka pidin tuntii, kuinka sain Ninalt lahjaks keittokirjoi kuinka tein sitä ja tätä, MUTTA sitten avasin facebookin ja tättä rä ttä rää tajusinkin kuinka tyhmä olenkaan. Enhän mie sit enää ajatellukka muuta kun tätä yhtä asiaa, jonka vuoksi en nyt kirjota niistä kivoista jutuista, vaan avaudun puoliksi tästä mua ahdistavasta ajatuksesta.

Eli aloitetaan siitä ko min broidi soitti mulle. Menin tilaneesta vaan niin hämmennyksiin ku ei se oikeastaan soittele tai muuta, tai oikeastaan ei olla nyt hirveesti oltu yhteyksissä ko ollaan viimekski nähty vissii ennen jouluu. Anyway, en osannu sanoo sille MITÄÄN! En oikeasti yhtään mitään, vaikka aina ennen oltii ku paita ja peppu, sillai erottamattomat sisarukset, se oli parasta, mut nyt en saa sanaa suustain. Sit se yritti kovast jotai läppää heittää ja jutskailla, mut en osannu ees nauraa. Mitä on tapahtunut? Miksi, oi miksi olin niin tyhmä siinä puhelimessa?! Kysyin varmaan 10 krt et koska se pääsee pois sieltä intistä ku en keksiny muuta. Tälläsen kuitenkin  oon kirjottanu while back ja tyhmä sisko veljille omistaa <3

Näin vapun tienoila,
vedetää kännit miedoilla,                                                        

ja mielee tuli yks juttu vaa,
jost ei koskaa lauleta sanaakaa,
veljistä tässä nyt puhutaa,
niist ain piireissä huhutaa,
kaikki avautuu vaa vanhemmist,
ei koskaa omist sisarist,
ei pelasstavist enkeleist,
niist isoveljist,
niist kovistelevist,
eli pliis nyt kuunnelkaa,
mul ois kerranki jotai sanottavaa,
ootte mulle niit tärrkeimpii,
enkä lähe ennen ko sanon näkemii,
so --> seuraavii tapaamisii,
enkä malta oottaa until we see

on muuten kuolleen miehen ottama kuva..

Sitte siihe seuraavaan asiaan. Mulla on semmonen ongelma, jota en nyt voi mainita täällä näin, koska kyseiseen ongelmaan liittyviä henkilöitä seuraa kirjotuksiain, enkä kyllä sitten millään haluis heidän näkevän ja yhdistävän asioita pienessä pääkopissaan. Kuitenkin, voin siis sanoa joko ei tai joo tähän pulmaan. Jos sanon joo, se saattaa olla ihan super hyvä juttu ja ihan super ihanaa jeejee pumtsika pum, MUTTA se saattaa myös olla elämäni virhe ja pahimpia painajaisiani. Jos sanon ei, ni  sit kaikki voi olla ihan fine ookoo ei hätää, tai sit mulle saattaa tulla ahistus, katumus tustusmus TAI ihan sairaan hyvä ja ylpee olo et sanoin ei. Ni mitä mä teen? Olen tyhmä ko en tajua sanoa ei, sillo säästyttäis maailman katastrofilta, mutta itteäin se ahistais sitte. MUTTA ei välttämättä, mie oon nyt jutellu min tilapäis terapeuttina toimivan Veskun kans asiast ( Tiituu en voinu käyttää, koska se tarvii mua terapeuttina huomenna ) ja se puhuu asiaa. Raamatustakin on tekstejä reivannu mulle, mutta silti kaikesta tästä itsekunnioituksen ja menetys riski puheiden jälkeen yhä edelleenkään en osaa sanoa ei. Miksi olen niin tyhmä etten osaa edes tollasta yksinkertaista suomenkielistä sanaa?

Kuitenkin ajateltuna tarkemmin osaanhan mie sanoa ei, mutta se vahva merkitys mikä näillä kahdella kirjaimella on aiheuttaa paniikkia. Se on niin vahva sana. Tiedän, että vastapuoli pettyy. Miettikääpä, se pettyy aina, koira ei saa namia eikä lapsi ei saa lelua. Tässä kaikessa mua ahdistaakin vaan se vastapuolen tunne, tunne siitä pettymyksestä. Mie tiedän miltä tuntuu olla pettynyt vähän ja pahasti enkä halua itse aiheuttaa sitä kenellekkään. Ehkä mie en olekkaan niin tyhmä, tunnevammanen vaan.

                                                        -Tiia-