Ihmiset
ja hevoset ovat samanlaisia, pakoeläimiä. Se on salaisuus, jonka
takia näiden kahden lajin yhteistyö on jatkunut niin kauan.
Niinkuin kerroin, hevoset ovat auttaneet ihmistä saamaan ravintoa,
jolloin ihminen on vastapalvelukseksi auttanut hevosta. Kauan sitten,
kun intiaanit majailivat buffalonnahka teltoissaan keskellä kuumaa
preerian aavikkoa asusteli tasangoilla myös laumoja villihevosia.
Hevosten oli hankala löytää enää ravintoan kuivasta maasta ja
viimeiset puronjuoavat kanjoneista olivat kuihtuneet. Muuan
punaniskat olivat sen pistäneet merkille ja ehdottivat yhteistyötä,
sillä intiaanien ravinnon saanti oli myös vähäistä. Hevosilla ei
ollut vaihtoehtoja kuten ei intiaaneillakaan, vaikka aluksi ne
suhtautuivat skeptisesti tarjoukseen. Todellisuudessa kumpikaan laji
ei olisi selvinnyt ilman toisen apua. Sopimus syntyi pikkuhiljaa,
intiaanit saivat nousta hevosten selkään, jotta saisivat saaliinsa
nopeammin kiinni ja pystyisivät etsimään ravintoa kauempaa
väsymättä. Vastapalvelukseksi he antoivat hevosille ruokaa ja
vettä.
Ritari
aikakautena ajat olivat kovat niin hevosilla, kuin ihmisilläkin.
Moni ihminen olisi kuollut ilman luotettavaa kumppaniaan, hevosta. Ne
auttoivat useat ritarit seuraavaan päivään omalla nopeudellaan,
kuuliaisuudellaan ja viisaudellaan. Tähän aikaan ilman hevosia ei
olisi selvitty, sillä ne vetivät kuninkaallisten vaunuja siinä
missä hoitivat seivästaistelut. Seivästaisteluista lyötiin usein
vetoa ja voittaja sai rahat tai lihat, riippuen mitä panokseksi oli
laitettu.
Vastapalvelukseksi
hevonen sai ruokaa ja vettä, sekä katon pään päälle jos ulkona
satoi, sekä olkea pehmikkeeksi kovalta kylmältä maalta, mutta
miksi? Kuninkaalliset rakastivat hevosiaan, sillä ilman niitä he
eivät pääsisi minnekkään muuta kuin jalan, joten he käskivät
kamarineitojen tekevän hevosten olon mukavaksi ja katos peitettävksi
yhtä pehmeällä patjalla, kuin heidän sänkynsä. He huomasivat
hevosten tykkäävän olkipatjasta ja havaitsivat niiden voivan
paremmin paremmalla hoidolla. Jokaisella perhellä oli ainakin yksi
hevonen ja 18-vuotis lahjaksi esikoiselle hankittiin oma.
Entäs
maanviljelijät? Ennen traktorien ja muiden teknistenlaitteiden
keksimistä siellä ihmisen rinnalla oli taas hevonen. Ne vetivät
perässään painavia rauta hökkeleitä pitkin mutaista maata, jotta
miehet saisivat kynnettyä enemmän peltoa pienemmällä vaivalla.
Pellossa ihmiset viljelivät viljaa, josta he tekivät leipää
itselleen ja myyntiä varten. Hevoset vastapalvelukseksi elätettiin
ja niitä hoidettiin, jotta ne jaksaisivat huomennakin vetää
painavia laitteita perässään.
Tänä
päivänä erikokoiset ja väriset hevoset ja ponit juoksevat
ratsastuskoulutunteja pientenlasten retuuttamina. Niitä harjataan
karsinassa liian vähän tai liian rajusti, niiden harjaa ja häntää
leikellään ja nypitään. Epäsopivat satulat räsäytetään
selkään ja liian kireällä oleva satulavyö hinkkaa kainalot
verille. Suitset laitetaan niin tiukalle kuin saa ja ohjista
kiskotaan, sekä kylkiin potkitaan. Esi-isät, niin hevosten kuin
ihmistenkin kääntyisivät haudassaan, jos näkisivät nykyajan. Jos
silloin olisi nähty tulevaisuuteen, uskon ettei sopimusta olisi
tehty. Hevoset ovat yhä samassa asemassa, ne eivät selviä ilman
ihmisen apua, mutta ahne kaksijalkainen on ajan myötä unohtanut
aidon kumppanuuden ja käärii nyt elantonsa hevosten rääkkäämisellä.
” Ei se ole rääkkäämistä, jos lapset opettaa ratsastamaan
oikein.” sanoo taas joku, mutta se ei auta enää. On mahdotonta
saada kaikki lapset oppimaan hevosten oikeaoppista käsittelyä,
sillä ne aikuiset, jotka heitä nyt opettavat ovat oppineet itsekkin
väärän tavan jo pienenä. Ei ole hyötyä, että yhdessä tai
kahdessa paikassa maailmassa tehdään oikein, sen pitäisi tapahtua
kaikkialla. Vastaan hangoitteleviin hevosiinkin törmää nykypäivänä
yhä enemmän, miksi?
Koska
ihminen ei ole johtaja, eikä hevonenkaan ole johtaja, nämä ovat
samanlaisia ja saman arvoisia. Ihmiset pakottavatt hevosia
juoksemaan, vaikka niihin sattuu. Hevoset yrittävät vain päästä
ahdingosta ja muistuttaa ihmistä tästä elinikäisestä
yhteistyöstä. Mikä on saanut meidät unohtamaan? Miten ihmiset
voivat sallia tälläistä? Ymmärrän, että hevosilla pitää olla
rajoja, ymmärrän, että niitä ei saa pääästää niskan päälle
ja ymmärrän kyllä monen ammattilaisen kuin harrastajankin
näkökannan asioihin, mutta se on ihmisen luontaista käyttäyttymistä
toimia niinkuin tuntuu hyvältä. Paljon on erilaisia mielipiteitä,
mutta se kenen oppiin ryhtyy on omissa päätettävissä. Kannattaa
siis miettiä tarkkaan ja ottaa selvää opetusmenetelmistä, sillä
joidenkin mielestä oikein saattaa olla monen mielestä väärin.
- Tiia -
