pätkä min "kirjasta"

Ihmiset ja hevoset ovat samanlaisia, pakoeläimiä. Se on salaisuus, jonka takia näiden kahden lajin yhteistyö on jatkunut niin kauan. Niinkuin kerroin, hevoset ovat auttaneet ihmistä saamaan ravintoa, jolloin ihminen on vastapalvelukseksi auttanut hevosta. Kauan sitten, kun intiaanit majailivat buffalonnahka teltoissaan keskellä kuumaa preerian aavikkoa asusteli tasangoilla myös laumoja villihevosia. Hevosten oli hankala löytää enää ravintoan kuivasta maasta ja viimeiset puronjuoavat kanjoneista olivat kuihtuneet. Muuan punaniskat olivat sen pistäneet merkille ja ehdottivat yhteistyötä, sillä intiaanien ravinnon saanti oli myös vähäistä. Hevosilla ei ollut vaihtoehtoja kuten ei intiaaneillakaan, vaikka aluksi ne suhtautuivat skeptisesti tarjoukseen. Todellisuudessa kumpikaan laji ei olisi selvinnyt ilman toisen apua. Sopimus syntyi pikkuhiljaa, intiaanit saivat nousta hevosten selkään, jotta saisivat saaliinsa nopeammin kiinni ja pystyisivät etsimään ravintoa kauempaa väsymättä. Vastapalvelukseksi he antoivat hevosille ruokaa ja vettä.

Ritari aikakautena ajat olivat kovat niin hevosilla, kuin ihmisilläkin. Moni ihminen olisi kuollut ilman luotettavaa kumppaniaan, hevosta. Ne auttoivat useat ritarit seuraavaan päivään omalla nopeudellaan, kuuliaisuudellaan ja viisaudellaan. Tähän aikaan ilman hevosia ei olisi selvitty, sillä ne vetivät kuninkaallisten vaunuja siinä missä hoitivat seivästaistelut. Seivästaisteluista lyötiin usein vetoa ja voittaja sai rahat tai lihat, riippuen mitä panokseksi oli laitettu.

Vastapalvelukseksi hevonen sai ruokaa ja vettä, sekä katon pään päälle jos ulkona satoi, sekä olkea pehmikkeeksi kovalta kylmältä maalta, mutta miksi? Kuninkaalliset rakastivat hevosiaan, sillä ilman niitä he eivät pääsisi minnekkään muuta kuin jalan, joten he käskivät kamarineitojen tekevän hevosten olon mukavaksi ja katos peitettävksi yhtä pehmeällä patjalla, kuin heidän sänkynsä. He huomasivat hevosten tykkäävän olkipatjasta ja havaitsivat niiden voivan paremmin paremmalla hoidolla. Jokaisella perhellä oli ainakin yksi hevonen ja 18-vuotis lahjaksi esikoiselle hankittiin oma.

Entäs maanviljelijät? Ennen traktorien ja muiden teknistenlaitteiden keksimistä siellä ihmisen rinnalla oli taas hevonen. Ne vetivät perässään painavia rauta hökkeleitä pitkin mutaista maata, jotta miehet saisivat kynnettyä enemmän peltoa pienemmällä vaivalla. Pellossa ihmiset viljelivät viljaa, josta he tekivät leipää itselleen ja myyntiä varten. Hevoset vastapalvelukseksi elätettiin ja niitä hoidettiin, jotta ne jaksaisivat huomennakin vetää painavia laitteita perässään.

Tänä päivänä erikokoiset ja väriset hevoset ja ponit juoksevat ratsastuskoulutunteja pientenlasten retuuttamina. Niitä harjataan karsinassa liian vähän tai liian rajusti, niiden harjaa ja häntää leikellään ja nypitään. Epäsopivat satulat räsäytetään selkään ja liian kireällä oleva satulavyö hinkkaa kainalot verille. Suitset laitetaan niin tiukalle kuin saa ja ohjista kiskotaan, sekä kylkiin potkitaan. Esi-isät, niin hevosten kuin ihmistenkin kääntyisivät haudassaan, jos näkisivät nykyajan. Jos silloin olisi nähty tulevaisuuteen, uskon ettei sopimusta olisi tehty. Hevoset ovat yhä samassa asemassa, ne eivät selviä ilman ihmisen apua, mutta ahne kaksijalkainen on ajan myötä unohtanut aidon kumppanuuden ja käärii nyt elantonsa hevosten rääkkäämisellä. ” Ei se ole rääkkäämistä, jos lapset opettaa ratsastamaan oikein.” sanoo taas joku, mutta se ei auta enää. On mahdotonta saada kaikki lapset oppimaan hevosten oikeaoppista käsittelyä, sillä ne aikuiset, jotka heitä nyt opettavat ovat oppineet itsekkin väärän tavan jo pienenä. Ei ole hyötyä, että yhdessä tai kahdessa paikassa maailmassa tehdään oikein, sen pitäisi tapahtua kaikkialla. Vastaan hangoitteleviin hevosiinkin törmää nykypäivänä yhä enemmän, miksi?

Koska ihminen ei ole johtaja, eikä hevonenkaan ole johtaja, nämä ovat samanlaisia ja saman arvoisia. Ihmiset pakottavatt hevosia juoksemaan, vaikka niihin sattuu. Hevoset yrittävät vain päästä ahdingosta ja muistuttaa ihmistä tästä elinikäisestä yhteistyöstä. Mikä on saanut meidät unohtamaan? Miten ihmiset voivat sallia tälläistä? Ymmärrän, että hevosilla pitää olla rajoja, ymmärrän, että niitä ei saa pääästää niskan päälle ja ymmärrän kyllä monen ammattilaisen kuin harrastajankin näkökannan asioihin, mutta se on ihmisen luontaista käyttäyttymistä toimia niinkuin tuntuu hyvältä. Paljon on erilaisia mielipiteitä, mutta se kenen oppiin ryhtyy on omissa päätettävissä. Kannattaa siis miettiä tarkkaan ja ottaa selvää opetusmenetelmistä, sillä joidenkin mielestä oikein saattaa olla monen mielestä väärin.

                        - Tiia -

kaksi minää

Missä mun peilikuva,
se energinen ja liikkuva
en tunne sitä, en nää,
samaan aikaan silti päätään kääntää.
Se ei liiku,
mutta tuijottaa,
mitä se oikein odottaa?

Se ei kuule muiden äänii,
vaan jotka huutaa sisäl pään nii,
se ei maista mitään,
vaik mättää mättöö sisään.
vain yksi tuoksu keuhkot täyttää,
ja se sitä silti aina säväyttää,
tuntee tietyn kosketuksen,
josta saa kylmän väristyksen,
ja se laukaisee tietyn jännityksen.

mut se ei pysty luottamaan,
sitä saattaa alkaa sattumaan,
se kai pelkää elämistä,
koska ei kestä menettämistä.
miettii onko sen arvosta,
se ei tiedä niist yksist ja harvoista,
kokemukset kai elämää uudistaa,
vois lisää uuden kokemuksien listaa.

Tää peili lyödään nyrkillä pirstaleiks,
ja se levii lattialle sadoiks sirpaleiks,
pääsen taas liikkeelle omil jaloillani,
en jaksa enää lagaa paikoillani,
sanon ääneen et oon pahoillani,
ja silloin viel katseemme kohtaa,
surua sen silmät hohkaa.

molemmat kyl tietää mitä he tahtoo,
samaa asiaa, mut he kuuluu eri lahkoo.
Aistit on toinen ja tunteet,
jonka vuoksi pläänit on sumentuneet,
aivot ja järki osapuolena on,
jolloinka tilanne on toivoton.
miten tääki nyt ratkaistaan,
ku en pysty luopuu kummastkaan?

fiilistelyy

En pysty käsittää,

en osaa selittää,

sillä mun luonteesee,

ei kuulu jäähä kii tunteesee.

Sä saat mun pään pyörälle,

miks ei se tunnukka väärälle,

vaan oikeesti helvetin hyvälle.

Ei oo ollu tän kaltaista,

ei niinku mitään vastaavanlaista,

oon vaa luullu et kaikki samanlaista,

mut näköjää en tienny paremmasta.

Pelkästään ku sua ajattelen,

nousen ilmaa ja leijailen,

sydän laivalla seilailen,

ja sen kestävän uskottelen.

Silti järki tää,

mun tunteita myrkyttää,

pikku hiljaa reikää sydämeeni syövyttää.

Miten saisin sen pois,

ilman järkee helpompaa ois,

sillo tehä mitä vaa vois,

jos luoja sen mulle sois.

Olen toki tottunu,

et virheist en oo paljo oppinu,

mut jos haluut aatella,

ni avain sydämeeni on yhä tallella,

mut se pitää ansaita,

enkä haluu vaa lahjoja runsaita.

Tarvin yhden ihmisen,

suhteellisen tavallisen,

josta vain minä itse nään,

jotai mitä muut ei tuu ymmärtämään.

Vaikka vaatimukset on kovat,

edessä ehk oottais hyvät ajat,

oon tosin ennenki ollu väärässä,

mut tää tie ei oo yhtä hämärässä,

en kyllä tiedä susta,

mut jos kyse on musta,

ei tarvita enää mitään tunnustusta,

sillä päähän ei mahu enää muuta ajatusta. <3

Asenne ratkasee

Mie oon aina miettiny, et kaikkee mitä mie teen, täytyy olla joku syy. Ei sen tarvi välttämättä olla hyvä, mut ainakaan se ei saa olla tekosyy. Mut mitä mie teen silloin, kun oon toiminu jollain tavalla enkä löydäkkään sitä syytä? Mikä se motiivi silloin on?

Mie oon ain välil miettiny et oon ehkä sairas. Miten voit haukkuu ihmisen, ETKÄ EES MUISTA?! Ehkä mul on joku skitsofrenia juttu. Toisaalta, mulla on ollu aina ongelmia min vihan hallinnan kanssa. Se ei oo mitää helppoo, mut kukaa ei usko et semmone on ees mahollista. Niiden mielestä olen jo valmiiksi "huonompi" ihminen, koska esim. löin tota. Ne ei tarvi siihen sen enempää syytä, siinähän se jo on: kaveri ärsytti ja hullu läksytti. Mutta loppujen lopuksi motiivina voikin olla sairaus.

However, joissain asioissa oon taas iha nössö. Osaan suht huonosti sanoa ei, varsinkin työlle. Palkkiolle kyllä osaan sanoa ei, enkä ymmärrä miksi teen niin. Itseäni auttavissa asioissa en osaa avata suuta, mutta auta armias jos kyse on läheisen laiminlyönnistä. Tämän tyyppisistä tilanteista syntyy sivupersoonia, kun mieli alkaa kehittämään tietynlaista puolustusmekanismia. Olen siis vinksahtanut vikuri veikko ja syy siihen on luultavasti tullut kotioloista. Onhan se tyhmää, ilkeää ja naurettavaa syyttää lapsuuden traumoja, mutta olen vain todiste  siitä millaiseksi ihminen voi muovautua ilman kasvatusta. Hukassa ollut lapsi ei vielä aikuisenakaan osaa kanavoida tunteitaan tai itseään.

Monet on alkanut ottaa nyt käyttöönsä uusia asenteita. Osa niistä on kyllä luovuttanutkin jo. Haluaisin nyt asentaa tälläisen uuden asenteen itseeni. On monia asioita joita haluaisin muuttaa, mutta käyttämällä näitä pähkinän kokoisia blondi-aivojani päättelin, että kaikkea ei voi tehdä kerralla. Aloitetaan siis sillä, että min uuteen asenteeseen ei kuulu elämän jatkuva surkuttelu, ihmisten haukkuminen eikä itseni rääkkääminen kuoliaaksi.

gn3woh4+598vq2yj3402uy804bbtbw734bnb34n5g5nb7ny4

                                                       UUSI ASENNE ASENNETTU

           -Tiia-

Kahvi keissi

Okei eli siis tilannehan on se, että tänään meiltä oli mystisesti kadonnut vajaa kaksi mittaa kahvipuruja, vaikka ne eilen päivällä sinne jätettiinkin. Minulla on tähän selitys, hyväkin, mutta onnistuin kuitenkin omalla käytöksellä aiheuttamaan taas sekasorron  kroppani syövereissä ja ehkä eräiden ihmisten aivo nystyröissä. Olen joskus kertonut joillekkin, en varmaankaan täällä blogissa vielä, mutta kuulettepa nyt kaikki sitten, mutta niin kun minusta usein luullaan et valehtelen, kun en vaan oikeastaan jaksa kertoa koko totuutta.

Esimerkkinä tänään, kun aamulla menin haukkaamaan hieman evästä ja mieleni teki kahvia niin minä sitten reiaana tyttönä keitin itselleni kupposen. No sinnehän ne kaikki purut meni. Päivällä oltiin siinä sitten syömässä ja tuli puhetta että kahvia halutaan. Kokki sitten vastasi ettei sitä enää ole, vaan meidän poppoo tiesi jättäneensä hieman murusia pussin pohjalle, enkä minä taliaivona tajunnut siihen väliin huutaa että oon ne juonu aamulla. Miksi?
Koska sanat maagisesti takertui kurkkuuni, enkä saanut niitä kakistettua pihalle osaksi johtuen ehkä siitä ylihysteriasta, että  kävin samanaikaisesti mielessäni kamppailua syyttääkö he nyt minua ahneudesta vai mistä. Tilanne kuitenkin meni ohi ja sitten rentouduin taas ja kaikki oli ihan fine.

MUTTA sitten illalla iltatallia tehdessäni, yksi meidän salapoliiseista tuli selvittelemään teoriaansa siitä, kuka on vienyt meiän kahvit ja mikä oli motiivi, kunnes hänen suustaan tulvahti sanat: "siis jos sie et oo niitä aamulla juonu" tämän hän sylkäisi suoraan synkille kasvoilleni, kuin yleinen syyttäjä todistusaineistonivaskan läsäytettyä tuomarin pöytään ja elämäni pimeni (no ei nyt ihan, mut melkein) En vaan pystyny valehtelemaan, joten sanoin et joo kyllähän mie ne join. Sekunnin murto-osan pällisteltyään hän vaan vähä nauraa hyrähti: "oisit nyt heti sanonu!"

Monet, mukaan lukien tämä ko. henkilö johon txtissäni viittaan, varmasti mietiskelee ja ovat tohkeissaan, miksi ei se voinu sanoo silloin ekalla kerralla, just siinä ko oli puhetta, miks ei voinu sanoo?
En tiedä kuuluu vastaus. En mie halunnu siit mitän pahaa, mut tilanne kärjisty niin nopeasti niin pahaksi etten voinu enää mitään. Voitteko kuvitella, et näin suuren kohun oon saanu aikaseks sillä et en kertonukkaa ihan koko totuutta, sillä sanoin kyl itekkii jo ENNEN kokkia et kahvi on loppu.
Mun elämä ei taida olla ihan normaalia, jos omatunto tappaa miuta 1 kupillisen kahvia takia.

P.S. onnekks Petra oli poissa ja Labi oli paikalla <3 Sain helliä ja lelliä muhkeloa ihan sylin täydeltä! <3

The feeling when your dreams came to apart..

Oltiin eile Kotkas tytsyjen kans Jaakon pubin terassil paril ja hauskaa oli

Pitäs lähtee juhlii kunnol päättäreit Rantaharjuu kaikkie luokkalaiste kans, mut saa nähä nouseeko fiilis.

Sillä tänään oli ihan tavallinen keskiviikko aamu. Heräsin ku heräsin nousin ko jaksoin, söin ja löhösin, ihanaa <3 Sitten kaikki kääntyi päälaelleen, kun meidän opo Anna Haapio kilautti mulle. Toissapäiväisestä ohjuri (ratsastuksen ohjaaja) haastattelusta oli kyse ja hän kertoi :

" Heippa, onko Ekholmin Tiia puhelimessa?"

- On juu

" Niin Haapion Anna täällä soittelee siitä haastattelusta. Minulle on annettu tehtäväksi ilmoittaa kaikille haastatetuille päätöksistä ja siksi tässä teitä läpi soittelen"

- Okei (sydän alkaa vähän tykyttää)

" Sinun kohdalla tässä on päätetty, että haastatteliat eivät puolla hakemustasi, joten hakemuksesi ratsastuksen ohjaajaksi on hylätty"

- (hiljaisuus) Okei

" Ollaan juteltu tästä ja taitojen puolestahan se olisi täysin mahdollista, mutta olemme kuitenkin yhtämieltä siitä , että sinun täytyy olla ainakin yksi vuosi työelämässä, jotta saat aikaa aikuistua"

- .....Okei

" Niin, että sitten vuoden päästä olet enemmän kuin tervetullut uuteen haastatteluun, jos olet vielä sitä mieltä"

- .... Okei

" Niin.. Hyvää jatkoa ja onnea sulle näistä harkkarin(harrasste ohjaaja) papereista"

- Joo, moikka

"Moi, moi"

--- Tuut Tuut Tuut---

Ja näin pienessä ajassa maailma romahti. Siihe ei tarvittu ku........ 30 sekuntia...........

Nyt ku joku siellä ruudun toisella puolella aattelee ja saattaa sanoakin, et hei  ei se mitää meinaa sit vaa haet uudestaa. Mut te ette ymmärrä. Te ette ymmärrä kuinka paljon mie halusin tätä, te ette ymmärrä kuinka paljon tää ois merkinny mulle, te ette ymmärrä mistä tää johtuu. Te ette ymmärrä..

Mut mie kerron teille tietämättömille. Eli min pitää kasvaa aikuiseksi = Muuttaa omaitteni joksikin muuksi.

Kyse on mun tulisesta luonteesta. Te ette ehkä ymmärrä sitä, en oo itseasiassa kohdannu yhtäkään ihmistä vielä, joka ihan oikeasti ymmärtää sitä, mua. Mie en pysty muuttamaan sitä, oon yrittäny, mut se on niin helvetin hankalaa! Ja joka kerta ku mulla o ollu ongelmia, se on johtunu just siitä min tulisuudesta. Voiko kukaan ymmärtää et sitä on oikeasti vaikea hallita? 

Mie oon niin paljon yrittäny olla hyvä ja tehny töitä sen eteen et saavuttaisin sen mitä oikeasti haluun. Oon tehny töitä aamusta iltaan ja yöhönki välillä, oon tuhlannu rahaa varusteisiin ja koneeseen et saan tehtyy tehtävät ja oon lopettanu tupakoinnin ( tai olin ainakin vähä aikaa sitten..) MITÄ MUUTA TE VITTU HALUUTTE??!! Oikeasti rakas jumala kerro mulle mitä min pitää tehä, ku mikää ei riitä?

Tää tunne taas, et oon huonompi ku muut valtaa mut kokonaan, enkä kestä sitä.

Eikä siis haittaa, et on olemassa parempia ku mie sehä on vaan hyvä, mutta ku miekii haluisin olla parempi. Ja ku on tehny sen eteen niin paljon töitä ko mie eikä saa siitä kiitosta, se murskaa mut palasiks ku World Trade Center.

 -Tiia-

öhöö

Anteeksi joo oonki tosi huono bloggaaja, mut mulle kerrottiin et saa irjotta ih millo huvitt ni niinpä nyt laitan :)
Tosi lyhyen tosin, lähinnä pikakatsaus taas edellisiin päiviin, oltiin Tiinan kans Jyväskyläs jaaaaaaaaaaaa nyt Petran ja Tiinan kans kenttäkisois ja oli siistii! Vaik en ite hypänny ni se fiilis tarttu silti! ^^ ja joo en oo jaksanu just noiden takii kirjottaa enkä jaksa nyttenkä sen enempää ko oon nuukkunu niinku 2 yönä yht. 3 h et kuolen :D

oon todellinen Aku Ankka, koska iskä antamat raybanit meni paskaks... EN tajuu miks aina rikon just iskän kaik lahjat :(

Mut joo irrottelen med Häksy niinku näkyy + Tiiteterapeutti, joka ei halunnu kuvaa ni sit pölläsin sen FB:stä kuva XD jjjaaaaaaaaaaaaa joo, nyt ei kyl pysty ihmeempiä, Kesäkuus Wikner kutsuuu plkallisiin töihi nääs, sori SOFIA et oon vieny sin vuorot! :O

20.5.2013

Kun tänään tässä iltasella eksyin jostain kumman syystä naamakirjaan, huomasin yhden kaverin kommentti toimissa sanan muru. Mitä kuuluu muru? No kerros muru yms. MITÄH!? miks se on muru? Sehän meinaa ihan sellasta pikkupikku hippusta, miks ei koko pala? Kakkupala. Sanotaan kans vaik suklaamuru tai kultamuru. Sen ymmärrän itseasiassa, koska kulta, jopa se murukin on aikas arvokas. Mut suklaamuru? Suklaahan sulaa= teidän suhde ei kestä. Toisaalta suklaa on hyvää, mut kultaa ei voi syödä. Kylläpä tämäkin on hankalaksi väännetty. Pienen pohdinnan jälkeen hiipi ajatus siitä, että muru ei riitä. Siis esim. syöt jäätelöstä vaan strösselin tai karkeista sokerit päältä. Meinaako se "hellittely" nimi siis sitä, että haluat lisää sitä, eli häntä VAI, että hän ei riitä ja haluat muuta? En mie ees tiedä miks mietiskelen tämmösiä, mut kumminkii. Tämmöne puhuttaa.

N. tunti takaperin tulin tekemäst iltatallia, mut oikeastaan en ois halunnu tulla viel sisään. Tiesin et ku astun ovesta, avaan koneen, laitan radion ja teen ruokaa. Kaikesta tästä rutiinista poiketen oisin halunnu jäädä ulos, ihan vaan istuskelemaan, mietiskelemään. Oikeastaan olisin halunnu vetää kessun ja kylmän bissen, mut enpä sit saanu kumpaakaan ja jos ihan tarkkoja ollaan, ni en saanu ees sitä hetkeä siinä. Kun kattelin puiden hiirenkorvia ja kukkanuppuja, tuli mieleen kuinka kovasti haluisin piknikille. Ihan semmoselle niin klisee klisee piknikille ko voi vaa olla, eli ruutuviltti eväskori mis on kaikkee herkkuu ja herkkujuomat ofc.

Radiost tulee Jerry Cotton, muistuttaa mua eräästä... </3 Onks se outoo et on kuiteskii nyt jo vähä yli vuosi enkä saa vaa enoo pois mielestä? Mie oon surkutellu sitä aina silloin tällöin ja sit se tulee just välil mielee ja sit tulee taas itku. Enkä siis tietenkään haluu unohtaa kokonaan, mut ku sattuu oikeasti vieläkii pahasti. En pysty jotenka sisäistää, et en voi enää soittaa sille, en voi enää nähä sitä, en voi enää puhuu sille, en voi enää halata sitä.. Kaikist pahinta on ku kuulee jotain musiikkia mist hän piti tai jotai mitä hän aina soitti. Ois myös niin paljon kerrottavaa omast elämäst, haluisin kertoo kuinka riitelin Mr M:än kans, kuinka oon päässy sinne Loviisaan ja kuinka nyt oon kirkkonummel. Haluisin kertoo et valmistun ajoissa ja et hän ois kattomas. Mut hei, mitään näist ei ois ees tapahtunu, jos hän ois viel tääl. Ei ois tullu riitaa, koska en ois ollu niin sekasin, en ois menny sinne Loviisaan, jos äiti ei ois menny niin sekasin. 

But now, first time of eternity i feel good. I feel... happy and glad and i think this is my place to be.

Aku Ankka

Eilen lähettii sitte aamupäivällä liikenteesee Tiinan & PumPumin kanssa, JYVÄSKYLÄÄN kansallisiikisoihin. KOULUkisoihin, et sekii vielä. Se 4 h ajomatka Kirkkonummelt traikku peräs Jyväskylään alkoi oikein mainiosti ja loppu hyvin kaikki hyvin. Siinä vaan keskenkaiken tuli ohimennen mieleen, et ois voinu numerolapunki ottaa... (ei saa lastata ulos jos ei oo suitset päässä numerolapun kanssa), mut onneks paikanpäällä oli kuiteskii joku varusteshoppi mist sai ostettuu. Pumppa sai 63 % mikä min mielestä just 5 .v täyttäneeltä on ihan hyvin, mut Tiina analysoi aika kovasti omaa suoritustaa. Voihan se olla niin tai näin, minust se meni hyvin ja thats it. En mie osaa katttoo sitä sillai ko ne tuomarit ja joo oon koht ammattilainen, mut täs vaiheessa mun ammattiin kuuluu vaan osata kattoa ontuuko se vai ei, tuleeko verta suusta vai ei ja hoitaa se sit sen mukaan. Kylhän mie haluisin osata kattoo et meneekö nyt laukkapiruetit hiemman liian jotai, mut en vaan viel osaa, piste.

Otsikko kuiteskii juontaa juurensa tän päivän keskustelusta med Petruska & kumppanit, jossa kävi ilmi et omistan Aku Ankan tuurin. Näin taitaa kieltämätttä olla, sillä harvinaisen hyvin tunnistan itseni tuosta jatkuvasta epäonnesta ja supersuurista kämmähdyksistä. Esim. Kävelen kerran tallliin ilman turvakenkiä ja varpaat murtuu, meen estekisoihin ja tipun ekalla pystyllä, lähen noutamaan maneesin takaa tolppia tajutakseni, että oon kävelly ihan turhaan ympäri kun ei siellä ollu niitä enää ja soijaa pukkaa. Olen kateellinen Hannu Hanhille, joita täällä vaikuttais olevan useampiakin. Vaan missä on Milla Magia? Hän voisi tehä jotain taikoja, jotta meidän onnet kääntyis ympäri ja kerranki voisin olla se fiksu ja filmaattinen räpylöiden läpsyttäjä, silllä tällä hetkellä saan suuhuni vaan edellä menijän pyrstösulkia.

Sitte, isukki kaipaili minuu tänään :) <3 Vaan sen verran kylläkin, et ilmoitti veljensä eli min sedän kutsusta suvun tapaamiseen... Not good, not good. Koitin sitte kysellä vähä et ketäs sinne on menos ja mitäs siell tapahtuu, ko enhä mie koskaa missää sukujuhllis oo ollu. Ei se vastannu mitään, mut tiedänhän mie jo muutenki millanen henkinen helvetti siel odottaa. Nyt kaikki aattelee: et miten niin muka, okei ei aina jaksa sukuloida, mut ei se nyt niin paha oo kyl sitä päivän kestää, MUTTA tätä ei kestä kuunnelkaas:
(SYVÄ huokaus) Min isi ja setäni Seppo on ku yö ja päivä. Ei niinku mitään samaa niissä, niin voitteko kuvitella meitä lapsia sitte? Niit on 4, 2 tyttöö ja 2 poikaa tai aikaihmisiähän he ovat jo ko meitäkii vanhempia, mut KAIKKI niist on ylioppilaita, jotai L:iä kirjottaneita muka olevinaan viisaita ihmisiä. Eivät polttele yhtään mitään ja aniharvoin maistelee tilkan viiniä kuunnellessaan oopperaa. Ne asuu ulkoimailla, eri maassa taitaa jokainen majailla, on vaimoo, on lapsii ja kaikkee, puku päällä kulkevat jokapaikkaan yms. Tosi sivistyneitä ihmisiä.
Mut sitte ollaan me, rupusakki. Risat verkkarit päällä ja liian isot hupparit. Meistä kukaan, ei KUKAAN ole kirjottanut eikä aijokaa. Vedetään pussikaljaa kotipuistossa ja pilataa keuhkot vetämäl spaddua. Meidän eronnneeesta perheestä 4 asuu KSNK ja yhteensä ois siis 5. Meistä ei kukaan tiedä mistään mitään ja kuunnellaan enkkurokkipunkkia, josta ei ymmärretä sanaakaan. Niin kyllähän tää nyt pahasti siihen Ankka teoriaan kalllistuu, kun Seppo näköjään on se min Roope setä.

Kyllä minäkin haluan

Taas jälleen, niinkuin aina minulla olisi hirveesti kaikkee kivaa kerrottavaa, mut oikeastaan en jaksa niisttä kirjottaa. Aina on päivän päätteeksi jokin asia jäänyt vihlomaan hampaan rakoon ja tänään se on ratsastus. Eikä oikeastaan ihan mikä tahansa ratsastus vaan kisat. Kisat, kisat, kisat. ( Syvä huokaus) En ymmärrä, miksi en koskaan pääse kisoihin? En ikinä, ikinä, ikinä. Joudun joka kerta oleen kisahoitajana. Ja okei, se on mulle ihan fine, tykkään tulla hoitajaks esim. kenttäkisoihin, se on jännä, tykkkään tulla hoitaa kansallisii ja kansainvälisii kisoihin ja miks ei sit aluekisoihinki, MUTTA mie haluun ite kans! Oon aina halunnu mu en ikinä pääse.

Toisinaan (aina) en voi käsitttää, miksi niissä kisoissa nään porukkaa jotka ei es halua ridaa siellä? koska vanhemmat on ostaneet lapselle hepan ja he haluaa et toinen menestyy. Okei. MUT SE PAATIN TAPPI EI HALUA!!! Mut mie haluan, joten miksi sinä niin saatanan rikas vanhempi et ole voinut ostaa sitä heppaa vaikka mulle? Sekii on ihan älytöntä btw. ku multa tulee kaikki kysymä onko sulla omaa heppaa? Aijaa miks ei oo? Haluisitko? NO URPÅT KUUNNELKAA TOTTA KAI HALUAISIN! Haluaisin vaikka heti, mut ei ole, ei ole sitä vitun rahaa, enkä omista sellasta vanhempaa joka haluis rahojaan muhun sijoittaa.

Haluaisin kisoihin, oon kuitenki aina se hoitaja. Lehtoharjussa lähti rekallinen heppoja, REKALLINEN ja jouduin silti olee se helvetin hoitaja. Sillo aina aattelin kumminkii et kyl mie sit ainaki pääsen yllin kyllin ko minust valmistuu ammatttilainen, mut eipä oo muuttunu asiat. Mikä siinä on? Oonko niin huono, et en voi osallistuu mut kukaa ei kehtaa sanoo? NO SANOKAA NYT SAATANA!!! MIKÄ VITTU VOI OLLA SIINÄ ETTEN PÄÄSE/ SAA TULLA MIKSIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!??????????????
Oooon niin hermoraunio et ehkä kuolen! Sitte noi saakelin pillerin pyörittäjä TUNTIRATSASTAJAT saa mennä, niinku WHAT???!!!  Argh, en kestä!

Toinen asia myös, joka sydämmelläin keikkuu on päätös. Päätös siitä kumpi on parempi. Oon pikku hiljaa oppinu kunnioittaa itteäni niin, että koitan tehä juttuja sen mukaan mikä minust tuntuu hyvältä, en silllai miten muista tuntuu. Tai siis joo, haluan myös et muista tuntuu hyvältä, mut lopullinen päätös pitää kuitenkii tehä ittensä perusteella eikö? Sillai oon nyt oppinu. Mulla oli vaikea päätös, kun TO- jakso on nyt loppu ja min pitäs kerätä kimpsui ja kampsui & lähtä menee, but i just feel like that i want to stay. Joten miten kerron Marialle& kumppaneille et hei sori en haluukkaa sinne ko haluun jäädä tännne? KUN kyse ei kuitenkaan oo siitä et en viihtyis Marialla, mut tää tuntuu vaan paremmalle, en osaa sen enempää kuvailla sitä. Onko se väärin mie mietin vaan? Koska enhän mie oo ketään unohtanu, mie vaan yritän toimii sillai ko tuntuu hyvält, vaik sydänt vähä ottaa kipeetä...

Loppujen lopuksihan kaikki haluaa olla vaan onnellisia. Kaikki tekee omia juttujaan just sen takia et se tuntuu hyvältä ja vaik just sinä hetkenä ei tuntuiskaa, niin myöhemmin se on ollu oikee ratkasu eiks nii? ei voi takertua johonki ko takiainen, täytyy osata pääst irti. Mut ent sit jos ei haluu päästä irti? Sillo se varmaan on ihan oma ja hyvä valinta. Mut jos kysyn teettekö juttuja, joista tulette onnelliseksi, niin kyllä kaikki tekee. Miksi mun pitäs tyytyä sitte yhtään vähempään, kyllä minäkin haluan.


                                                    -Tiia-

ajatuksia

En epäselvä oo tahallani,
mut kerron nyt asiat tavallani,
ko pystyn seisoo omil jaloillani,
eikä min tarvi olla pahoillani:


Ku aina vaa,
purkaa huonoi tunteitaa,
ei hyvist keksi sanaakaa,
mut nyt lukkoi alan avaamaa,
ja hetkeks taas alan sanomaa.

Haluun et tunteet välittyy,
välil angstii, mut se on hyväksyttyy,
ja ku sisällä liekki syttyy,
mua ei saa sillo pysäytettyy.

Mul on suunta elämässä,
sen nyt tajusin tässä,
ja vaik hihas oiski se ässä,
ni min vauhis ohi kiitävässä,
kaikki voi kadota hetkessä.

Mut kerranki tiedän ees vähä mitä teen,
ja oon valmis duunaa sen asian eteen,
jätin jopa kessuttelun sikseen,
jotta pääsen myös joskus arvostukseen.

Nykyää osaan tunteitanikin näyttää,
mölyt mahas, kuitenki koitan pidättää,
mut välil on vaa vaikee käsittää,
miks pitää muuta esittää.

Sillä tunteet mun on ristiriidassa,
hukassa, ison labyrintin seassa,
silti tiedän mitä on tapahtumassa,
kaikki selviää sit tulevaisuudessa.

Ja ilman min ystäviä,
olis yhä haavoja syviä,
ei olis ilosia päiviä,
eikä niitä hetkiä hyviä.


Lopuks haluun viel kaikkia kiittää,
vaikka sanat ne ei voi mitenkään riittää,
tekstiin tää silti pakko on liittää,
vaik kiitosta ei voikkaa selittää.

                                                                                    <3 -Tiia-

.....

Ei mulla ihmeellistä asiaa kellekkään tässä vaiheessa, sillä oon niin kuoleman väsyny, etten pysy enää pystyssä. Ainoa syy miks nyt kirjotan on se, että saiin tehtyy nää tehtävät nyt! Kello näyttää olevan jo yli puol 1 yö, no mut hei, tei nnäit eile 3 asti yöl. Eli ei muuta, nt nukkuu ko Mr M tullee aamullla ja nyt mullla on hyvä tuntisuunnitelma valmiina, kaikki peukkuja mulle nyt!(että ylipäänsä pääseen sängynpohjalt ylös)

Se Siitä Viisaudesta..

Petraa nyt matkin vähä kirjotukses, mut älä vihaa? Ei tuu toistuu

Tossa pari päivää sitte kirjotin tekstin, jossa kerroin että tyhmyyteni sijaista paikalla olisikin viisautta.

Noh, olin väärässä.

Olin niin tyhmä, että peittääkseni sen viisauden puutteen keksinkin tekosyyn. Joka päivälle puolen vuoden ajan olen keksinyt tekosyitä, miksi en ole voinut tehdä näitä tehtäviä. Olen niin tyhmä, koska luulin, että Mr M oisi päästäny mut läpi. Tai oikeastaan en kyllä yhtään ajatellu pääsenkö vai enkö ko vaan menin ja tein.

Kaikesta huolimatta Mr M oli suhteellisen hyvällä tuulella. Olin taaskin (kuten aina) kohdatessamme hyvin varautunut ja valmiina käymään vastataisteluun, mutta se oli tarpeetonta! Arviointikeskustelussa mie sitten läsäytin pöytään: "Mutta mie aijon nyt puolustautua sillä, että.." Niin, hän ihan rauhassa kertoi, että on turhaa puolustautua, kun ei ole mitään puolusteltavaa. M oli oikeassa, eihän siinä ollut, mutta kun olin niin tyhmä ja luulin automaattisesti kaiken hänen suustaan tulevan olevan piikittelyä mulle.

Mutta nyt tosiaan, aijon tehdä ne min tehtävät kunnolla, koska hän järjesti mahdollisuuden uusimiselle keskiviikkona. Joo-o on mulla tässä päivä aikaa tehä kaikki kirjalliset uudestaan.., mutta silti olen enemmän kuin kiitollinen. Oon vaan niin tyhmä, etten tajunnu, että tää päivä oli kaikist tärkein min tulevaisuuden kannalt, JOTEN MINÄPÄ MENIN JA RYSSIN SEN! (Huokaus) Oon vaan niin vitun tyhmä...

Kiitoksen haluan sanoa Mr M:lle myös, koska yhäkin kaikesta huolimatta hän uskoo, että pystyn siihen.

Hän uskoo, muutkin uskoo ja nyt mie tiedän, that i can do this!

Vaikka oonki impesilli ja aina vitkastelen ja hulluttelen ja oon tämmönen tuhnu tunari  ja vaikka mitä, niin se et joku uskoo silti, tuntuu käittämättömän hyvältä... :) <3

Kello on nyt 21.14, mutta mie oon päättäny kuitenki juuva kahvia naamariin, sillä aijon ruveta skriivaa noit saakelin tylsiä, kuumottavia tehtäväisiä, Becouse i won't let u down on this time!

                                                     

                                  

                                                                    -Tiia-

Tahdon voimaa

Päässäni ajatukset ovat taas pyörineet, kuin roskat jäteautossa. Rattaiden jumitettua lähes 100 krt, bongasin sitten mielensyövereistä jutun josta aijon tänään kirjoittaa. Asian, joka onkin melkein jo unohdettu, mutta en pysty silti ikinä koskaan painamaan sitä täysin villaisella. Asia, juttu, henkilö, joka on viiltänyt syvältä sisälltä jättäen elinikäisen arven.

Kuvitelkaa: Näette raskaana olevan naisen ja hymyilette miettien miten ihanaa, hän on varmaan todella onnellinen = Todellisuus: Nainen on raiskattu kuukausia sitten, ei ehtinyt saada jälkiehkäsy pilleriä ajoissa, eikä uskaltanut kertoa kenellekään.
Tuskaa, päälle päin et huomaa.

Näette miehen maksavan käteisellä ja setelivaosta heijastuu suorastaan kultaharkkoja. Ajattelette kuinka ihanaa ja helppoa olisi olla noin rikas = Todellisuus: Hänen tytär on kuollut ja lompsasta löytyy vakuutusrahat.
Tuskaa, et huomaa

Näette pienen pojan, menevän kauppaan ja ostavan paketin kinkkua ja laastareita. Ajattelette, että onpas reipas poika, kun kotoonta on varmaan loppunut tarvikkeet = Todellisuus: Poika on kerjännyt rahat ja palaa takaisin vakiopaikalleen kadun varteen. Vällyjen välistä paljastuu tassunsa loukannut koiran pentu, joka hyökkää ahnaasti pojan tarjoaman kinkun kimppuun.
Tuskaa, et huomaa

Huonot ovat nuo vertauskuvat omaan tarinaani verrattuna, but hear me out:
Olen hullu, selvästikkin hevoshullu, mutta on siinä pakosti muutakin. Jos olen satuttanut itseni, mutta en pelkää satuttavani itseäni, olen hevosten lähettyvillä 24/7 JA vielä kaikesta paskasta huolimatta teen tätä silti.
 Yksi ihminen min elämässä on pystyny niin pahasti horjuttaa mua, että aloin epäillä itseäni kunnolla. Paskiainen potkasi min tornia silloin, kun termiitit oli sen melkee kokonaa jyrsineet.Mutta tuskaa, et huomaa.

Tässä kuitenkin näkee nykyään asioita toisella tavalla, kun vihdoin ja viimein uusioremppa alkaa olla valmis.
Kun teet jotain tärkeää, joka on syy olemassa oloosi,  mitä silloin teet, kun sinun suuresti kunnioittama henkilö tulee kertomaan päivästä toiseen, ettet pysty mihinkään?Pahalta? joo ja vieläkin pahemmalta, mut mussa on sitä tahdon voimaa enemmän ku osasit odottaa ja enemmän mitä muut luuleekaan.

Tsekkaa ylemmät lainit ja anna respectii just siitä, voimasta. Min tornin peruspilarit on nykyään kiven lohkareista ja jos isopaha susi puhkui ja ähisi olkitalon taivaan tuuliin, sekä vei puutalon mennessään, ni supi sopii tulla koittaan, mut tällä kertaa mie vien voiton!

http://www.youtube.com/watch?v=77Q_4yD26jU


                                                     -Tiia-

kaksi piippuinen juttu

Niinkuin aina, tänäänkin olin aamusella siivoamassa karsinoita. Hauskaa & rentouttavaa hommaa sinänsä se siivoominen, tyhmillekkin sopiva, koska siinä voi ihan rauhassa se apina hakata niiitä kattilan kansia yhteen, ilman suurempaa ydin fysiikkaa. Pahinta mitä voi tapahtua on, että talikko tökkää johonkin esim. seinään tai kottikärryyn ja kikkareet lentävät kaaressa pitkin poikin(super ärsyttävää!  ) ja joutuu sitten siivoamaan vähän lisää. Mutta, minulle tuo hetki tarkoittaa syvempää pohdiskelu mahdollisuutta ja hyvinkin usein ratkaisun tai vaihtoehtoisen tilanteen hahmottamista.

Siinä sitten paskaa mättäessäni palasin mielessäni eiliseen maastohyppelö tuokioon ja hymy levisi kasvoilleni. Minusta oli niin ihanaa ja niin siistiä siellä mennä! Eikä se haittaa vaikka tippuu, eihän? Vieläkin poden tätä alemmuuden tunnetta ja sit aina tuntuu et kaikki pitää mua ihan huonona jos tipun, ei sillä et oisin myöskään ihan sika hyvä, mut kyl mieki jotain osaan...

Okei, mut back to bisnes. Ajattelin kuinka iloseksi tulinkaan siitä hyppäämisestä, kunnes mieleeni juolahti eräs asia, joka sai koko mielenmuurin romahtamaan alas ja lähes kaivautumaan vieläkin syvemmälle. Koulutehtävät.... Ne koulutehtävät, jotka pitää olla maanantaina valmiit, NE koulutehtävät, jotka piti olla jo viikolla 17... Noh, kuitenkin sitten ajattelin, että tänään minulla on vapaa ilta ettei tarvi ruokkia ni ehtii hyvin, mutta Ronja kutsukii grillikekkereihin, joita automaattisestikkaan ei vaan voi jättää väliin. Fuuuuuuuuuuuuck, noh onhan siinä se sunnuntai-ilta kans vapaana sitte ja samaan aikaan pääkoppani sisällä alkoi kaikumaan Ellun sanat: " Hei älä oo Tiina, kannattaa oikeest tehä ne tehtävät eikä jättää vikaa iltaa, ihan oikeesti Tiia hei."

Päädyin iän ikuiseen kysymykseen: miksi olen niin tyhmä? Miksi en tajua tehä niitä ajoissa?
Kunnes tänään iltapäivällä, n. klo: 16.00 tienoilla keksin vastauksen.

Miettikääpä, jos sinulla olisi mahdollisuus valita 2 vaihtoehdosta kiva tai eikiva, niin kyllähän ottaisit mielummin kivan. Mie valitsin min koulutehtävien sijasta maastoesteet, tänään valitsen tehtävien sijasta grilli ruoan ja hyvän seuran. Eikö kuulostakkin siltä , että voisit tehdä samoin?  Nyt siellä ruudun takana joku hullu raivoaa ja mutisee kuinka opiskelu on tärkeää ja pitää tehä tehtävät ajoissa muuten ei pääse läpi yms. MUTTA miettikää, tyhmähän se on jonka täytyy alkaa valmistautumaan kokeisiin 3 viikkoa aikasemmin, tyhmähän se on, joka valitsee eikivan vaihtoehdon, tyhmähän se on, jonka on täytyny tehä nää tehtävät aikasemmin. Mie voin nyt  kunnialla sanoo kaikille et mie oonki aika viisas, koska oon saanu valita ja oon aina tarttunu hauskempaan vaihtoehtoon, mutta sitten sunnuntai - iltana mulla ei ole enää vaihtoehtoja, joten tyydyn naamairvessä vääntämään ne tehtävät ja kappas kappas silti niitä kolmosia sinne Wilmaan ilmestyy.

Pistää vaan nyt mietityttämään, että kukahan se tyhmä on? Aika kaks piippune juttu, jos en sanoisi.

Ryypyn paikka

AH! Oli ihana päivä! Aurinko paaaastoi, työt meni kivasti ja oli mukaisaa. :) Käytiin hyppiin maastoesteit oikee porukalla ja mie menin Casmandeeeeeeeroksellaaaaaaaaaaaaaaa <3 ekaa kertaa tais hypellä noita, jonka vuoksi oli aluks vähä skeptinen, mut ku kuski reipastu ni reipastu heppakin. Ja tipuin.... taas.... mikä kumma siinä on etten vaan pysy kyydissä enää? Ennen en ois tippunu mistää tommosist, mut tääl Wiknerillä oon tippunu vissii 100 krt. Taas kaikille todistettiin heidän luulot oikeiksi = olen surkea. Hyppelöiden jälkeeen tytsyjen kans kaarrettii viel mäkkäriin, mut sehän ei ketään yllätä ko vakioasiakkaitahan tässä kohta kaikki ollaan. Kiitos ihanasta seurasta teille ja kiitos myös siitä, että jaksatte mua vaik oonki tällänen urvelo. :)

MUTTA sitten, päästään tähän min probleemoon again. Josta btw. tänään tässä illalla kasvoi vielä pahempi. Joten voitaisiinko puhelimet ja kaikki muutkin elektroniset ja epälokriset viestintävälineet tiputtaa maailman reunalta kaukaisuuteen? Tässä nyt tuliais vodkaa nautiskelen, koska todellakin olen ryypyn tarpeessa. Miten voi olla, että pitkään aikaan kukaan ei halua mitään, mutta sitten yhtäkkiä samaan aikaan kaikki haluaa kaiken? Min pitäs sanoo ei ja ooon niinku |  | näin lähellä, mut silti en pysty.Vielä ei myöskään ole myöhäistä myönteiselle vastaukselle... Mut mitä, mä teen? Tämä min ongelma kasvoi, koska eräs "vanhatuttu" liittyi mukaan leikkiin. Oikein väen vängällä tunki itsensä tänne saippuakuplan sisään, jota en saa nyt puhki millään. Tässä vaiheessa voin kertoa, että on kyllä tyhmää porukkaa kun ei ymmärrä, jos ihminen ignooraa jotain niin selvennyksen vuoksi kaikille: SILLOIN EI KIINNOSTA. Niin miksi sinä heltanheiluttaja tällöinkin tunget itsesi tänne, kun olisi tilanne tarpeeksi vaikea ilman sinuakin. Kippis ja kulaus vaan, ni rupeaa elämä helpottamaan!

Tyhmä vai tyhmä?

Mulla ois ollu kauheesti kaikkee kerrottavaa täst päiväst esim. kuinka pidin tuntii, kuinka sain Ninalt lahjaks keittokirjoi kuinka tein sitä ja tätä, MUTTA sitten avasin facebookin ja tättä rä ttä rää tajusinkin kuinka tyhmä olenkaan. Enhän mie sit enää ajatellukka muuta kun tätä yhtä asiaa, jonka vuoksi en nyt kirjota niistä kivoista jutuista, vaan avaudun puoliksi tästä mua ahdistavasta ajatuksesta.

Eli aloitetaan siitä ko min broidi soitti mulle. Menin tilaneesta vaan niin hämmennyksiin ku ei se oikeastaan soittele tai muuta, tai oikeastaan ei olla nyt hirveesti oltu yhteyksissä ko ollaan viimekski nähty vissii ennen jouluu. Anyway, en osannu sanoo sille MITÄÄN! En oikeasti yhtään mitään, vaikka aina ennen oltii ku paita ja peppu, sillai erottamattomat sisarukset, se oli parasta, mut nyt en saa sanaa suustain. Sit se yritti kovast jotai läppää heittää ja jutskailla, mut en osannu ees nauraa. Mitä on tapahtunut? Miksi, oi miksi olin niin tyhmä siinä puhelimessa?! Kysyin varmaan 10 krt et koska se pääsee pois sieltä intistä ku en keksiny muuta. Tälläsen kuitenkin  oon kirjottanu while back ja tyhmä sisko veljille omistaa <3

Näin vapun tienoila,
vedetää kännit miedoilla,                                                        

ja mielee tuli yks juttu vaa,
jost ei koskaa lauleta sanaakaa,
veljistä tässä nyt puhutaa,
niist ain piireissä huhutaa,
kaikki avautuu vaa vanhemmist,
ei koskaa omist sisarist,
ei pelasstavist enkeleist,
niist isoveljist,
niist kovistelevist,
eli pliis nyt kuunnelkaa,
mul ois kerranki jotai sanottavaa,
ootte mulle niit tärrkeimpii,
enkä lähe ennen ko sanon näkemii,
so --> seuraavii tapaamisii,
enkä malta oottaa until we see

on muuten kuolleen miehen ottama kuva..

Sitte siihe seuraavaan asiaan. Mulla on semmonen ongelma, jota en nyt voi mainita täällä näin, koska kyseiseen ongelmaan liittyviä henkilöitä seuraa kirjotuksiain, enkä kyllä sitten millään haluis heidän näkevän ja yhdistävän asioita pienessä pääkopissaan. Kuitenkin, voin siis sanoa joko ei tai joo tähän pulmaan. Jos sanon joo, se saattaa olla ihan super hyvä juttu ja ihan super ihanaa jeejee pumtsika pum, MUTTA se saattaa myös olla elämäni virhe ja pahimpia painajaisiani. Jos sanon ei, ni  sit kaikki voi olla ihan fine ookoo ei hätää, tai sit mulle saattaa tulla ahistus, katumus tustusmus TAI ihan sairaan hyvä ja ylpee olo et sanoin ei. Ni mitä mä teen? Olen tyhmä ko en tajua sanoa ei, sillo säästyttäis maailman katastrofilta, mutta itteäin se ahistais sitte. MUTTA ei välttämättä, mie oon nyt jutellu min tilapäis terapeuttina toimivan Veskun kans asiast ( Tiituu en voinu käyttää, koska se tarvii mua terapeuttina huomenna ) ja se puhuu asiaa. Raamatustakin on tekstejä reivannu mulle, mutta silti kaikesta tästä itsekunnioituksen ja menetys riski puheiden jälkeen yhä edelleenkään en osaa sanoa ei. Miksi olen niin tyhmä etten osaa edes tollasta yksinkertaista suomenkielistä sanaa?

Kuitenkin ajateltuna tarkemmin osaanhan mie sanoa ei, mutta se vahva merkitys mikä näillä kahdella kirjaimella on aiheuttaa paniikkia. Se on niin vahva sana. Tiedän, että vastapuoli pettyy. Miettikääpä, se pettyy aina, koira ei saa namia eikä lapsi ei saa lelua. Tässä kaikessa mua ahdistaakin vaan se vastapuolen tunne, tunne siitä pettymyksestä. Mie tiedän miltä tuntuu olla pettynyt vähän ja pahasti enkä halua itse aiheuttaa sitä kenellekkään. Ehkä mie en olekkaan niin tyhmä, tunnevammanen vaan.

                                                        -Tiia-

Vapaata(ko)?

Tänään mulla oli vapaa päivä, joka normaalissa elämässä on = out of duty. Alotin päiväni niinkuin aina eli herätyksen soidessa ensin 10 krt. nousen ja menen suoraan suihkuun. Sen jälkeen aloinki siivoilemaan tätä räjähdyksen jäljiltä olevaa asuinkoloani, sillä mulle oli tulossa vieraita. :)
Ja siltikin kaikesta huolimatta menin auttamaan tallinteossa. En vaan näköjään pysty oleen poissa sieltä vaik ois vapaata. En tiedä kuinka oudolta/hölmöltä/ kornilta tää kuulostaakaan, mut mulle tulee oikeasti ihan sairaan hyvä mieli ko tiedän että autan toista ja autetulle tulee hyvä mieli. Tää on kai niitä elämän pieniä iloja ja siksi toivoisin maailmassa olevan useampia, joille se raha tai muu maallinen omaisuus ei olisi se tärkein.

Anyway, they came; Rebelius ja Mercurius. Hyvät, hienot ja rakkaat ystävät vuosien takaa, oli ajanu tuntikausia vain minua katsomaan. Olin super happy happy, ku siitä on taas vierähtänyt muutama tovi ko viimeks ollaan nähty. Esittelin vähä paikkoja ja sain Mertsan uskaltautumaan heppaa taputtaan ;) nassukkaa vähä jänskätti, mut hyvin se meni! :D Käytiin yhes syömäs pizzaa jossai ihme mestas ja sit palattii takas hoodeille kahvitteleen. Juttua ois riittäny kyl enemmä ko tarpeeks, mut tyttelit lähti sit parin tunnin pääst ajelee takas kotio päi lätkää katsomaa. Ilman teittiä en kyl pysyis koossa, nyt jo ikävä! <3
http://www.youtube.com/watch?v=6z3hmzZZ9us

Meri oli käyny myös Espanjas, Fuengirolas ja se toi mulle tälläsii tuliaisii:

Pitsi huivi

Kakkulat ja meikkisiveltimet

Vodka

Ja kaikki Wiolettia ofc!


Haikeissa tunnelmissa päädyin katselemaan ratsastustunteja kentälle ja aloin miettimään kuinka hullu oikeasti olenkaan, siis hevoshullu. Mietin kaikkea sitä mitä mulla vois olla ja mitä voisin tehä, mut silti olen täällä kentän laidalla putsaamassa kavioita, pitelemässä hevosia ja auttamassa ridaajat kyytiin. En mie osaa mitään muuta, enkä vielä oikein tätäkään, mut kysehän kuitenkin on siitä mitä mulla jo on ja siitä mitä mie haluun, eikä siitä mitä muut haluaa että mie haluun... Tarpeeks epäselvää? :D
Joka tapauksessa tänään huomasin, että mie en muokkaa min elämää muille hyväksi, vaan muut muokkaa min elämää mulle hyväksi. :)


                                                  -Tiia-

Pika katsaus

Kurkataan nopsaa min menneisyytee, josta käy selville miksi alotan kirjottaan nytten.

Lähetään liikkeelle siitä ko täytin 15.w ja lähin Harjun oppimiskeskukseen opiskeleen hevosten hoitajaks. Meillä meni kotona vähän huonosti ja mude alko pyytään multa lainaksi aina rahaa ko sain nääs opintotukea(huimat 100 e). Mie tietysti aina tyhmänä annoin, vaik enhän koskaan niitä takasin saanu, silti aina joka kerta, vaik kuinka tuntu pahalta antaa sitä rahaa ni pahalta ois myös tuntunu olla antamatta. Tiesinhän mie joo, et se ostaa vaan kaljaa ja tupakkaa, mut jos se oiskii oikeasti tarvinu sitä ruokaa, ni en sydämmeltäin pystyny sanoo ei.

Tossa sitte vuonna 2011-2012 olin tosiaan menettämäs järkeni, ku pari viikkoa ennen joulua meidän vaari kuoli, joka oli tietysti tosi raskasta mummille ja äitille ja enolle + tottakai myös mulle ja min veljille. Mut tässä vaiheessa jo, min toinen veli käski mua pysyy vahvana ja tukena äiskälle ja kaikille muille. Mutta  vaikka olin siinä, siltä pimeni koko maailma entisestään ja meilt lähti sähköt kotoont ko se ei ollu maksanu laskuu. Itkin joka ilta tullessani kotiin, ku en ois halunnu, mua ahdisti. Oli talvi ja oli kylmä, koko elämisestä oli tullu yhtäkkiä hankalaa.

Huhtikuussa 25 päivä meidän eno lähti enkeleiden matkaan. Sydän oli pysähtynyt treeneissä ja parin viikon päästä sairaalasta soitettiin. SE jos joku on ollut minulle raskasta, eno oli minulle tosi tärkeä.. <3

Ja taas hautajaisissa piti pysyä vahvana kaikkien muiden vuoksi, enkä saanut purkaa tunteitani. Olin sekoamassa, koulun käynnistä ei tahtonut tulla enää mitään ja pienetkin asiat tuntui ylitsepääsemättömiltä. Silloin kuitenkin, kun apua eniten tarvitsin eräästä henkilöstä tuli minulle kultaakin kalliimpi, luotettava auttaja. Ilman tätä ihmistä en luultavasti olisi enää edes hengissä, mutta nyt välimme ovat tulehtuneet. Olen saanut karkotettua sen ainoan ihmisen läheltäni, joka oikeasti on auttanut mua elämässä. 

Sanoin, että syy kirjoittamiseeni löytyy tästä tekstistä ja yksinkertaisesti sanottuna en vaan pystynyt tekemään sitä aiemmin vaikka halusinkin. Olen kirjoittanut paljon riimejä/runoja paperille, joita tekin  tulette näkemään täällä, mutta nyt haluan jakaa osan elämääni. Nyt, kun olen päässyt yli kaikesta tunteiden peittäisestä, häpeästä, surusta ja talosta.

Nykyään, kotini on siellä minne menen ja perheeni on siellä missä olen. En halua ihmisiä lähelleni, koska pelkään sitä tuskaa mikä tulee jos menetän heidät. Tämä kaikki on kasvattanut mua ihmisenä, mutta en toivo tätä kenenkään kohdalle, enkä todellakaan halua sitä uudestaan omalleni.

                                               -Tiia-