pätkä min "kirjasta"

Ihmiset ja hevoset ovat samanlaisia, pakoeläimiä. Se on salaisuus, jonka takia näiden kahden lajin yhteistyö on jatkunut niin kauan. Niinkuin kerroin, hevoset ovat auttaneet ihmistä saamaan ravintoa, jolloin ihminen on vastapalvelukseksi auttanut hevosta. Kauan sitten, kun intiaanit majailivat buffalonnahka teltoissaan keskellä kuumaa preerian aavikkoa asusteli tasangoilla myös laumoja villihevosia. Hevosten oli hankala löytää enää ravintoan kuivasta maasta ja viimeiset puronjuoavat kanjoneista olivat kuihtuneet. Muuan punaniskat olivat sen pistäneet merkille ja ehdottivat yhteistyötä, sillä intiaanien ravinnon saanti oli myös vähäistä. Hevosilla ei ollut vaihtoehtoja kuten ei intiaaneillakaan, vaikka aluksi ne suhtautuivat skeptisesti tarjoukseen. Todellisuudessa kumpikaan laji ei olisi selvinnyt ilman toisen apua. Sopimus syntyi pikkuhiljaa, intiaanit saivat nousta hevosten selkään, jotta saisivat saaliinsa nopeammin kiinni ja pystyisivät etsimään ravintoa kauempaa väsymättä. Vastapalvelukseksi he antoivat hevosille ruokaa ja vettä.

Ritari aikakautena ajat olivat kovat niin hevosilla, kuin ihmisilläkin. Moni ihminen olisi kuollut ilman luotettavaa kumppaniaan, hevosta. Ne auttoivat useat ritarit seuraavaan päivään omalla nopeudellaan, kuuliaisuudellaan ja viisaudellaan. Tähän aikaan ilman hevosia ei olisi selvitty, sillä ne vetivät kuninkaallisten vaunuja siinä missä hoitivat seivästaistelut. Seivästaisteluista lyötiin usein vetoa ja voittaja sai rahat tai lihat, riippuen mitä panokseksi oli laitettu.

Vastapalvelukseksi hevonen sai ruokaa ja vettä, sekä katon pään päälle jos ulkona satoi, sekä olkea pehmikkeeksi kovalta kylmältä maalta, mutta miksi? Kuninkaalliset rakastivat hevosiaan, sillä ilman niitä he eivät pääsisi minnekkään muuta kuin jalan, joten he käskivät kamarineitojen tekevän hevosten olon mukavaksi ja katos peitettävksi yhtä pehmeällä patjalla, kuin heidän sänkynsä. He huomasivat hevosten tykkäävän olkipatjasta ja havaitsivat niiden voivan paremmin paremmalla hoidolla. Jokaisella perhellä oli ainakin yksi hevonen ja 18-vuotis lahjaksi esikoiselle hankittiin oma.

Entäs maanviljelijät? Ennen traktorien ja muiden teknistenlaitteiden keksimistä siellä ihmisen rinnalla oli taas hevonen. Ne vetivät perässään painavia rauta hökkeleitä pitkin mutaista maata, jotta miehet saisivat kynnettyä enemmän peltoa pienemmällä vaivalla. Pellossa ihmiset viljelivät viljaa, josta he tekivät leipää itselleen ja myyntiä varten. Hevoset vastapalvelukseksi elätettiin ja niitä hoidettiin, jotta ne jaksaisivat huomennakin vetää painavia laitteita perässään.

Tänä päivänä erikokoiset ja väriset hevoset ja ponit juoksevat ratsastuskoulutunteja pientenlasten retuuttamina. Niitä harjataan karsinassa liian vähän tai liian rajusti, niiden harjaa ja häntää leikellään ja nypitään. Epäsopivat satulat räsäytetään selkään ja liian kireällä oleva satulavyö hinkkaa kainalot verille. Suitset laitetaan niin tiukalle kuin saa ja ohjista kiskotaan, sekä kylkiin potkitaan. Esi-isät, niin hevosten kuin ihmistenkin kääntyisivät haudassaan, jos näkisivät nykyajan. Jos silloin olisi nähty tulevaisuuteen, uskon ettei sopimusta olisi tehty. Hevoset ovat yhä samassa asemassa, ne eivät selviä ilman ihmisen apua, mutta ahne kaksijalkainen on ajan myötä unohtanut aidon kumppanuuden ja käärii nyt elantonsa hevosten rääkkäämisellä. ” Ei se ole rääkkäämistä, jos lapset opettaa ratsastamaan oikein.” sanoo taas joku, mutta se ei auta enää. On mahdotonta saada kaikki lapset oppimaan hevosten oikeaoppista käsittelyä, sillä ne aikuiset, jotka heitä nyt opettavat ovat oppineet itsekkin väärän tavan jo pienenä. Ei ole hyötyä, että yhdessä tai kahdessa paikassa maailmassa tehdään oikein, sen pitäisi tapahtua kaikkialla. Vastaan hangoitteleviin hevosiinkin törmää nykypäivänä yhä enemmän, miksi?

Koska ihminen ei ole johtaja, eikä hevonenkaan ole johtaja, nämä ovat samanlaisia ja saman arvoisia. Ihmiset pakottavatt hevosia juoksemaan, vaikka niihin sattuu. Hevoset yrittävät vain päästä ahdingosta ja muistuttaa ihmistä tästä elinikäisestä yhteistyöstä. Mikä on saanut meidät unohtamaan? Miten ihmiset voivat sallia tälläistä? Ymmärrän, että hevosilla pitää olla rajoja, ymmärrän, että niitä ei saa pääästää niskan päälle ja ymmärrän kyllä monen ammattilaisen kuin harrastajankin näkökannan asioihin, mutta se on ihmisen luontaista käyttäyttymistä toimia niinkuin tuntuu hyvältä. Paljon on erilaisia mielipiteitä, mutta se kenen oppiin ryhtyy on omissa päätettävissä. Kannattaa siis miettiä tarkkaan ja ottaa selvää opetusmenetelmistä, sillä joidenkin mielestä oikein saattaa olla monen mielestä väärin.

                        - Tiia -

kaksi minää

Missä mun peilikuva,
se energinen ja liikkuva
en tunne sitä, en nää,
samaan aikaan silti päätään kääntää.
Se ei liiku,
mutta tuijottaa,
mitä se oikein odottaa?

Se ei kuule muiden äänii,
vaan jotka huutaa sisäl pään nii,
se ei maista mitään,
vaik mättää mättöö sisään.
vain yksi tuoksu keuhkot täyttää,
ja se sitä silti aina säväyttää,
tuntee tietyn kosketuksen,
josta saa kylmän väristyksen,
ja se laukaisee tietyn jännityksen.

mut se ei pysty luottamaan,
sitä saattaa alkaa sattumaan,
se kai pelkää elämistä,
koska ei kestä menettämistä.
miettii onko sen arvosta,
se ei tiedä niist yksist ja harvoista,
kokemukset kai elämää uudistaa,
vois lisää uuden kokemuksien listaa.

Tää peili lyödään nyrkillä pirstaleiks,
ja se levii lattialle sadoiks sirpaleiks,
pääsen taas liikkeelle omil jaloillani,
en jaksa enää lagaa paikoillani,
sanon ääneen et oon pahoillani,
ja silloin viel katseemme kohtaa,
surua sen silmät hohkaa.

molemmat kyl tietää mitä he tahtoo,
samaa asiaa, mut he kuuluu eri lahkoo.
Aistit on toinen ja tunteet,
jonka vuoksi pläänit on sumentuneet,
aivot ja järki osapuolena on,
jolloinka tilanne on toivoton.
miten tääki nyt ratkaistaan,
ku en pysty luopuu kummastkaan?

fiilistelyy

En pysty käsittää,

en osaa selittää,

sillä mun luonteesee,

ei kuulu jäähä kii tunteesee.

Sä saat mun pään pyörälle,

miks ei se tunnukka väärälle,

vaan oikeesti helvetin hyvälle.

Ei oo ollu tän kaltaista,

ei niinku mitään vastaavanlaista,

oon vaa luullu et kaikki samanlaista,

mut näköjää en tienny paremmasta.

Pelkästään ku sua ajattelen,

nousen ilmaa ja leijailen,

sydän laivalla seilailen,

ja sen kestävän uskottelen.

Silti järki tää,

mun tunteita myrkyttää,

pikku hiljaa reikää sydämeeni syövyttää.

Miten saisin sen pois,

ilman järkee helpompaa ois,

sillo tehä mitä vaa vois,

jos luoja sen mulle sois.

Olen toki tottunu,

et virheist en oo paljo oppinu,

mut jos haluut aatella,

ni avain sydämeeni on yhä tallella,

mut se pitää ansaita,

enkä haluu vaa lahjoja runsaita.

Tarvin yhden ihmisen,

suhteellisen tavallisen,

josta vain minä itse nään,

jotai mitä muut ei tuu ymmärtämään.

Vaikka vaatimukset on kovat,

edessä ehk oottais hyvät ajat,

oon tosin ennenki ollu väärässä,

mut tää tie ei oo yhtä hämärässä,

en kyllä tiedä susta,

mut jos kyse on musta,

ei tarvita enää mitään tunnustusta,

sillä päähän ei mahu enää muuta ajatusta. <3

Asenne ratkasee

Mie oon aina miettiny, et kaikkee mitä mie teen, täytyy olla joku syy. Ei sen tarvi välttämättä olla hyvä, mut ainakaan se ei saa olla tekosyy. Mut mitä mie teen silloin, kun oon toiminu jollain tavalla enkä löydäkkään sitä syytä? Mikä se motiivi silloin on?

Mie oon ain välil miettiny et oon ehkä sairas. Miten voit haukkuu ihmisen, ETKÄ EES MUISTA?! Ehkä mul on joku skitsofrenia juttu. Toisaalta, mulla on ollu aina ongelmia min vihan hallinnan kanssa. Se ei oo mitää helppoo, mut kukaa ei usko et semmone on ees mahollista. Niiden mielestä olen jo valmiiksi "huonompi" ihminen, koska esim. löin tota. Ne ei tarvi siihen sen enempää syytä, siinähän se jo on: kaveri ärsytti ja hullu läksytti. Mutta loppujen lopuksi motiivina voikin olla sairaus.

However, joissain asioissa oon taas iha nössö. Osaan suht huonosti sanoa ei, varsinkin työlle. Palkkiolle kyllä osaan sanoa ei, enkä ymmärrä miksi teen niin. Itseäni auttavissa asioissa en osaa avata suuta, mutta auta armias jos kyse on läheisen laiminlyönnistä. Tämän tyyppisistä tilanteista syntyy sivupersoonia, kun mieli alkaa kehittämään tietynlaista puolustusmekanismia. Olen siis vinksahtanut vikuri veikko ja syy siihen on luultavasti tullut kotioloista. Onhan se tyhmää, ilkeää ja naurettavaa syyttää lapsuuden traumoja, mutta olen vain todiste  siitä millaiseksi ihminen voi muovautua ilman kasvatusta. Hukassa ollut lapsi ei vielä aikuisenakaan osaa kanavoida tunteitaan tai itseään.

Monet on alkanut ottaa nyt käyttöönsä uusia asenteita. Osa niistä on kyllä luovuttanutkin jo. Haluaisin nyt asentaa tälläisen uuden asenteen itseeni. On monia asioita joita haluaisin muuttaa, mutta käyttämällä näitä pähkinän kokoisia blondi-aivojani päättelin, että kaikkea ei voi tehdä kerralla. Aloitetaan siis sillä, että min uuteen asenteeseen ei kuulu elämän jatkuva surkuttelu, ihmisten haukkuminen eikä itseni rääkkääminen kuoliaaksi.

gn3woh4+598vq2yj3402uy804bbtbw734bnb34n5g5nb7ny4

                                                       UUSI ASENNE ASENNETTU

           -Tiia-

Kahvi keissi

Okei eli siis tilannehan on se, että tänään meiltä oli mystisesti kadonnut vajaa kaksi mittaa kahvipuruja, vaikka ne eilen päivällä sinne jätettiinkin. Minulla on tähän selitys, hyväkin, mutta onnistuin kuitenkin omalla käytöksellä aiheuttamaan taas sekasorron  kroppani syövereissä ja ehkä eräiden ihmisten aivo nystyröissä. Olen joskus kertonut joillekkin, en varmaankaan täällä blogissa vielä, mutta kuulettepa nyt kaikki sitten, mutta niin kun minusta usein luullaan et valehtelen, kun en vaan oikeastaan jaksa kertoa koko totuutta.

Esimerkkinä tänään, kun aamulla menin haukkaamaan hieman evästä ja mieleni teki kahvia niin minä sitten reiaana tyttönä keitin itselleni kupposen. No sinnehän ne kaikki purut meni. Päivällä oltiin siinä sitten syömässä ja tuli puhetta että kahvia halutaan. Kokki sitten vastasi ettei sitä enää ole, vaan meidän poppoo tiesi jättäneensä hieman murusia pussin pohjalle, enkä minä taliaivona tajunnut siihen väliin huutaa että oon ne juonu aamulla. Miksi?
Koska sanat maagisesti takertui kurkkuuni, enkä saanut niitä kakistettua pihalle osaksi johtuen ehkä siitä ylihysteriasta, että  kävin samanaikaisesti mielessäni kamppailua syyttääkö he nyt minua ahneudesta vai mistä. Tilanne kuitenkin meni ohi ja sitten rentouduin taas ja kaikki oli ihan fine.

MUTTA sitten illalla iltatallia tehdessäni, yksi meidän salapoliiseista tuli selvittelemään teoriaansa siitä, kuka on vienyt meiän kahvit ja mikä oli motiivi, kunnes hänen suustaan tulvahti sanat: "siis jos sie et oo niitä aamulla juonu" tämän hän sylkäisi suoraan synkille kasvoilleni, kuin yleinen syyttäjä todistusaineistonivaskan läsäytettyä tuomarin pöytään ja elämäni pimeni (no ei nyt ihan, mut melkein) En vaan pystyny valehtelemaan, joten sanoin et joo kyllähän mie ne join. Sekunnin murto-osan pällisteltyään hän vaan vähä nauraa hyrähti: "oisit nyt heti sanonu!"

Monet, mukaan lukien tämä ko. henkilö johon txtissäni viittaan, varmasti mietiskelee ja ovat tohkeissaan, miksi ei se voinu sanoo silloin ekalla kerralla, just siinä ko oli puhetta, miks ei voinu sanoo?
En tiedä kuuluu vastaus. En mie halunnu siit mitän pahaa, mut tilanne kärjisty niin nopeasti niin pahaksi etten voinu enää mitään. Voitteko kuvitella, et näin suuren kohun oon saanu aikaseks sillä et en kertonukkaa ihan koko totuutta, sillä sanoin kyl itekkii jo ENNEN kokkia et kahvi on loppu.
Mun elämä ei taida olla ihan normaalia, jos omatunto tappaa miuta 1 kupillisen kahvia takia.

P.S. onnekks Petra oli poissa ja Labi oli paikalla <3 Sain helliä ja lelliä muhkeloa ihan sylin täydeltä! <3

The feeling when your dreams came to apart..

Oltiin eile Kotkas tytsyjen kans Jaakon pubin terassil paril ja hauskaa oli

Pitäs lähtee juhlii kunnol päättäreit Rantaharjuu kaikkie luokkalaiste kans, mut saa nähä nouseeko fiilis.

Sillä tänään oli ihan tavallinen keskiviikko aamu. Heräsin ku heräsin nousin ko jaksoin, söin ja löhösin, ihanaa <3 Sitten kaikki kääntyi päälaelleen, kun meidän opo Anna Haapio kilautti mulle. Toissapäiväisestä ohjuri (ratsastuksen ohjaaja) haastattelusta oli kyse ja hän kertoi :

" Heippa, onko Ekholmin Tiia puhelimessa?"

- On juu

" Niin Haapion Anna täällä soittelee siitä haastattelusta. Minulle on annettu tehtäväksi ilmoittaa kaikille haastatetuille päätöksistä ja siksi tässä teitä läpi soittelen"

- Okei (sydän alkaa vähän tykyttää)

" Sinun kohdalla tässä on päätetty, että haastatteliat eivät puolla hakemustasi, joten hakemuksesi ratsastuksen ohjaajaksi on hylätty"

- (hiljaisuus) Okei

" Ollaan juteltu tästä ja taitojen puolestahan se olisi täysin mahdollista, mutta olemme kuitenkin yhtämieltä siitä , että sinun täytyy olla ainakin yksi vuosi työelämässä, jotta saat aikaa aikuistua"

- .....Okei

" Niin, että sitten vuoden päästä olet enemmän kuin tervetullut uuteen haastatteluun, jos olet vielä sitä mieltä"

- .... Okei

" Niin.. Hyvää jatkoa ja onnea sulle näistä harkkarin(harrasste ohjaaja) papereista"

- Joo, moikka

"Moi, moi"

--- Tuut Tuut Tuut---

Ja näin pienessä ajassa maailma romahti. Siihe ei tarvittu ku........ 30 sekuntia...........

Nyt ku joku siellä ruudun toisella puolella aattelee ja saattaa sanoakin, et hei  ei se mitää meinaa sit vaa haet uudestaa. Mut te ette ymmärrä. Te ette ymmärrä kuinka paljon mie halusin tätä, te ette ymmärrä kuinka paljon tää ois merkinny mulle, te ette ymmärrä mistä tää johtuu. Te ette ymmärrä..

Mut mie kerron teille tietämättömille. Eli min pitää kasvaa aikuiseksi = Muuttaa omaitteni joksikin muuksi.

Kyse on mun tulisesta luonteesta. Te ette ehkä ymmärrä sitä, en oo itseasiassa kohdannu yhtäkään ihmistä vielä, joka ihan oikeasti ymmärtää sitä, mua. Mie en pysty muuttamaan sitä, oon yrittäny, mut se on niin helvetin hankalaa! Ja joka kerta ku mulla o ollu ongelmia, se on johtunu just siitä min tulisuudesta. Voiko kukaan ymmärtää et sitä on oikeasti vaikea hallita? 

Mie oon niin paljon yrittäny olla hyvä ja tehny töitä sen eteen et saavuttaisin sen mitä oikeasti haluun. Oon tehny töitä aamusta iltaan ja yöhönki välillä, oon tuhlannu rahaa varusteisiin ja koneeseen et saan tehtyy tehtävät ja oon lopettanu tupakoinnin ( tai olin ainakin vähä aikaa sitten..) MITÄ MUUTA TE VITTU HALUUTTE??!! Oikeasti rakas jumala kerro mulle mitä min pitää tehä, ku mikää ei riitä?

Tää tunne taas, et oon huonompi ku muut valtaa mut kokonaan, enkä kestä sitä.

Eikä siis haittaa, et on olemassa parempia ku mie sehä on vaan hyvä, mutta ku miekii haluisin olla parempi. Ja ku on tehny sen eteen niin paljon töitä ko mie eikä saa siitä kiitosta, se murskaa mut palasiks ku World Trade Center.

 -Tiia-

öhöö

Anteeksi joo oonki tosi huono bloggaaja, mut mulle kerrottiin et saa irjotta ih millo huvitt ni niinpä nyt laitan :)
Tosi lyhyen tosin, lähinnä pikakatsaus taas edellisiin päiviin, oltiin Tiinan kans Jyväskyläs jaaaaaaaaaaaa nyt Petran ja Tiinan kans kenttäkisois ja oli siistii! Vaik en ite hypänny ni se fiilis tarttu silti! ^^ ja joo en oo jaksanu just noiden takii kirjottaa enkä jaksa nyttenkä sen enempää ko oon nuukkunu niinku 2 yönä yht. 3 h et kuolen :D

oon todellinen Aku Ankka, koska iskä antamat raybanit meni paskaks... EN tajuu miks aina rikon just iskän kaik lahjat :(

Mut joo irrottelen med Häksy niinku näkyy + Tiiteterapeutti, joka ei halunnu kuvaa ni sit pölläsin sen FB:stä kuva XD jjjaaaaaaaaaaaaa joo, nyt ei kyl pysty ihmeempiä, Kesäkuus Wikner kutsuuu plkallisiin töihi nääs, sori SOFIA et oon vieny sin vuorot! :O